IntraNet login     Mediabank login
Suomi - Svenska

Katso lattiapinnoitus säät Green Line

Teollisuuskemikaali ja lattiapinnoite osaamista vuodesta 1976

17.03.2011

Suomen asiakastieto myönsi Solmasterille Rating Alfa -luokituksen


Solmaster-yhtymä on runsaan kolmikymmenvuotisen historiansa aikana järjestelmällisesti rakentanut asemaansa suomalaisena ja pohjoismaisena teollisuus- ja rakennuskemikaalien valmistajana. Lähtökohtina ovat aina olleet asiakkaiden tarpeet ja huoli ympäristöstä ja kestävän kehityksen edellytyksistä. Kestävän kehityksen työ on nyt palkittu Suomen Asiakastiedon myöntäessä Solmasterille Suomen Vahvimmat Rating Alfa –luokituksen. Solmaster Oy on yritys, joka luo voimaa tulevaisuuden talouselämään.

suomen vahvimmat logo

”Olemme iloisia ja ylpeitä tästä sertifikaatista. Pitkäjänteinen työmme on tuottanut vankan pohjan tulevaisuudelle. Solmasterin vahvuuksiin kuuluvat valmistus Suomessa sekä oma tuotekehityksemme, joka perustuu asiakkaidemme tarpeisiin ja toiveisiin sekä paikallisten olojen syvälliseen tuntemukseen. Uusien tuotteiden kehitys vaatii hyvän taloudellisen pohjan, josta Alfa Rating-luokitus on merkittävä todiste”, sanoo Pasi Korkkinen Solmaster Oy:ltä.

Solmaster on nyt erittäin aktiivisessa kehitysvaiheessa. Uusia tuotteita tuodaan markkinoille jatkuvasti ja Solmaster on ympäristöystävällisillä tuotteillaan onnistunut avaamaan uusia vientimarkkinoita Skandinaviassa, Venäjällä ja Baltiassa, missä myyntiverkosto kasvaa ripeästi.

”Hallittu kasvu lähivientimarkkinoilla luo vielä paremmat mahdollisuudet lisätä panostusta tutkimukseen ja kehitykseen samalla kuin uudet ulkomaiset asiakkaat tuovat meille uusia ideoita ja virikkeitä,” Pasi Korkkinen toteaa.