Teollisuuskemikaali ja lattiapinnoite osaamista vuodesta 1976
Maatiloilla luotetaan Solmaster-lattiapinnoitteisiin
Suomalaisten maatilojen tilakoot ovat kasvaneet viime vuosina voimakkaasti. Samalla tilojen erikoistuminen esim. maidon- ja lihan tuotantoon tai viljanviljelyyn on lisääntynyt. Tilakokojen kasvusta kertoo se, että lähes kaikki uudet navetat on mitoitettu yli 100 eläimelle. Reilusti tähän kokoluokkaan mahtuu myös Vieremälle viime vuoden lopulla valmistunut Timo ja Virpi Kaarakaisen uusi pihattonavetta. Tuotannon laajentamiseen tähtäävässä projektissa vanha osin jo -50-luvulta peräisin oleva ja useampaan otteeseen laajennettu navetta sai vierelleen uuden noin 3000 neliön navettarakennuksen.
Näin mittavassa rakennusprojektissa tarvitaan iso joukko eri alojen ammattilaisia. Varsinaisesta rakentamisesta vastasi Lujabetoni Oy ja navetan tekniikka koostuu pääosin AlfaLavalin toimittamista laitteista. Näiden lisäksi mukana oli luonnollisesti monen muunkin alan asiantuntijoita, joista yksi oli lattiapinnoitukset urakoinut Solmaster Oy.
Hyvät referenssit vakuuttivat
Navetoiden lattiapinnoitukset ovat Solmaster Urakoinnille tärkeä kohderyhmä. Avaimet käteen –toimituksia onkin tehty viime vuosina yhä kiihtyvään tahtiin. Hyvät referenssit vastaavista toteutuksista helpottivat valintaa myös Vieremällä. Yhteyshenkilön asiantuntemus ja palvelu sekä kollegoilta saaduilla positiivisilla kommenteilla oli iso merkitys, sanoo Timo Kaarakainen.

Lattia- ja seinäpinnoissa käytetyt Solmaster Coatingsin tuotteet ovat saaneet käyttäjiltään poikkeuksetta hyvää palautetta. Lattioiden AC 50 Akryylimassa sekä ruokintapöydissä käytetty EP500/3000 Epoksimassa ovat osoittautuneet maineensa veroisiksi. Pinta on helppo pitää puhtaana, eikä käytön jälkiä näy vielä missään, joten kestävyyden suhteen ei ole huomauttamista. Vieremällä kiinnitettiin huomiota myös seinien pinnoitukseen. Vaaleiden pintojen ansiosta navetta on valoisa ja työskentelyolosuhteet sen myötä todella mukavat. Valaistusta on myös voitu vähentää.

Uuden navetan myötä tilan eläinmäärää on kasvatettu hieman päälle 200 eläimeen. Tilaa olisi kuitenkin reilusti yli 300 eläimelle, mutta sitä ennen pitää saada lisää peltoalaa, jotta rehunsaanti turvattaisiin, kertoo Timo Kaarakainen. Rakennuksen osalta puitteet tuotannon lisäämiselle ovat ainakin kunnossa.
Solmasterilla vankka kokemus lattiapinnoituksista
Vuonna -76 perustettu Solmaster Oy tunnetaan monipuolisena teollisuuskemikaalien sekä pinnoitteiden valmistajana. Tuotevalmistuksen ja markkinoinnin lisäksi Solmaster on tehnyt lattiapinnoitusurakointia ympäri Suomea jo -70 ja -80-lukujen vaihteesta saakka.
Oman pinnoitusurakoinnin hyödyt näkyvät Solmasterilla monin eri tavoin. Erilaiset kohteet ja vaihtelevat asennusolosuhteet antavat paljon arvokasta tietoa tuotteiden ominaisuuksia kehitettäessä. Suoraan kentältä tulevan palautteen ansiosta pystymme myös opastamaan jälleenmyyjiä sekä muita asiakkaita entistä tehokkaammin mm. asennukseen liittyvissä kysymyksissä, kertoo myyntipäällikkö Jorma Tuovinen Solmaster Oy:stä.
Solmaster Urakoinnin lattiapinnoituskohteita ovat mm. teollisuuden, erilaisten hallien sekä maatalouden tuotantotilojen lattiapinnoitukset. Navetoiden rakentaminen sekä laajennukset ovat tuoneet jatkuvasti uusia toimeksiantoja. Pelkästään 2000-luvulla Solmaster on Tuovisen mukaan urakoinut jo lähes 100 navetan lattiapinnoitukset. Hyvän menestyksen taustalla on laadukkaiden tuotteiden ohella tiivis yhteistyö niin loppuasiakkaiden kuin tuotteita myyvien jälleenmyyjienkin kanssa. Yhteistyö esimerkiksi Agrimarket–ketjun kanssa on tuottanut runsaasti projekteja viime vuosina. Tavoitteenamme on myös olla mukana asiakkaan projektissa jo suunnitteluvaiheesta lähtien, minkä ansiosta kaikki tarvittava tieto kohteesta ja siihen liittyvistä vaatimuksista saadaan riittävän ajoissa. Oikeat tuotevalinnat sekä kokeneiden asennusryhmien ammattitaito takaavat kestävän lopputuloksen, vakuuttaa Tuovinen.




