Finnish - Swedish

Uutiset

27.09.2011

Veikko Sipilästä Solmaster Oy:n uusi toimitusjohtaja


Solmaster Oy on 35 vuoden aikana kehittynyt Suomen ja Pohjoismaiden johtavaksi yksityiseksi teollisuuskemikaalien valmistajaksi yhtiön perustajan Matti Korkkisen johdolla. Nyt on jälleen uusi kasvuvaihe edessä – merkittävät investoinnit tuotantoon ja panostukset vientimarkkinoihin odottavat lähiaikoina. Vaaditaan lisää voimia Solmasterin johtoryhmään, joten Matti Korkkinen siirtyy hoitamaan hallituksen puheenjohtajan tehtäviä samalla kuin uusi toimitusjohtaja KTM Veikko Sipilä astuu palvelukseen 3.10.2011.

”Solmaster-yhtymä on nyt tärkeässä kehitysvaiheessa. On luonnollista että siirryn johtamaan pitkäjänteistä kehitystä, kuten uuden tehtaan käynnistämistä, hallituksen puheenjohtajan ominaisuudessa samalla kun palkataan ensimmäinen ulkopuolinen toimitusjohtaja hoitamaan konsernin jokapäiväistä toimintaa”, toteaa Solmaster Oy:n perustaja Matti Korkkinen.

Ammattijohtajan tulo perheyhtiöön on aina tarkkaan harkittu askel. Solmasterin valinta osui KTM Veikko Sipilään, joka tällä hetkellä toimii liikkeenjohdon konsulttina Vision Leaders yhtiössä, on mm toiminut sähkötukkuri SLO:n Etelä-Suomen aluejohtajana. Sipilän ansioihin kuuluvat mm strateginen suunnittelu, pitkä kokemus yritysten välisestä liiketoiminnasta, henkilöstöjohtaminen ja laatukysymysten hallinta. Hän puhuu myös sekä englantia että ruotsia, mikä on eduksi Solmasterin jatkuvassa kansainvälistymisprosessissa.

”Näen Solmasterissa hyvää potentiaalia. Taustatyö on tehty huolella ja yhtiö on mielenkiintoinen kokonaisuus, koska toiminta sisältää koko ketjun tuotekehityksestä ja valmistuksesta kansainväliseen markkinointiin”, Veikko Sipilä kertoo. ”Voin tuoda mukanani talouden ja henkilöstöjohtamisen tuntemuksen. Solmasterin myyntiorganisaatio on erilainen kuin monien muiden ja on tärkeätä tutustua näihin avainhenkilöihin. On tietenkin haastava tehtävä johtaa tuotannollista yhtiötä, koska olen viettänyt suurimman osan työurastani tukkukaupan piirissä.”