Teollisuuskemikaali ja lattiapinnoite osaamista vuodesta 1976
AS 4 todettu hyväksi kanavan sulkuporttien maalauksessa
Trollhättanin kanava on Ruotsin tärkein sisämaan merenkulkuväylä, joka yhdistää valtameren Vänern-järveen. Syksyllä 2011 vaihdettiin kahdeksan vuonna 1916 valmistunutta sulkuporttia uusiin. Ruotsin Merenkulkulaitoksen tilaamat uudet sulkuportit valmistettiin Konepaja Laaksosen tiloissa Turussa ja maalauksesta vastasi luvialainen TPU Maalaus Oy. Porttien puhdistuksessa käytettiin Solmasterin tunnettua tehopesuainetta AS 4.

TPU Maalaus Oy on erikoismaalaamo, jonka pääkonttori sijaitsee Luvialla, Porin eteläpuolella. Toimitusjohtaja Pekka Laurila kertoo että yritys suorittaa hiekka- ja raepuhallusta sekä pintakäsittelytöitä suurpainekorkeapaineruiskulla.
”Tärkeimmät asiakkaamme ovat länsirannikon laivatelakat sekä muut meritekniset yritykset. Tyypillinen kohde on laivojen lohkot sekä laivojen sisäosat. Olemme myös tehneet vaativia öljysäiliön pintakäsittelytöitä yhdestä kuutiosta 2000 kuutioon saakka. Meillä on myös käytössämme luontoystävällinen soodapuhalluslaitteisto sekä kuorma-autoon asennettu uretaaniruiskutuslaitteisto, millä voidaan suorittaa lämpöeristyspinnoitusta laivoihin, putkiin, säiliöihin ja halleihin.”

Eräs ajankohtainen urakka oli Ruotsin suurimman kanavan uusien sulkuporttien pintakäsittely. Työ oli erittäin vaativa tilaajan korkeiden vaatimusten takia. Kokemuksen perusteella Pekka valitsi teräspintojen puhdistukseen Solmasterin Green Line sarjaan kuuluvaa AS 4 Teho pesuainetta. ”Käytimme AS 4 tiivistettä kuumakorkeapainepesussa. Olemme pesseet hyvin monenlaisia kohteita jo ennen Trollhättanin sulkuportteja; kohteina ovat olleet laivojen rasvaiset konehuoneen pilssit, ulkopuoliset kansi- ja seinärakenteet sekä säiliöiden ulko- ja sisäpinnat”, Pekka kertoo.

”Käytimme ensimmäistä kertaa Solmasterin tuotetta nyt sulkuporteissa. Yllätyimme tuotteen tehokkuudesta ja helposta huuhtelusta veden kanssa. Lopputulos oli aina 100 % - liian korkeat suolapitoisuudet olivat laskeneet pesun ansiosta selvästi alle sallitun rajan, jopa niin vähiin ettei sitä meinannut uskoa todeksi. Riittoisuus oli erittäin hyvä; pesuainetta kului 75 % vähemmän kuin muiden vastaavien pesuainevalmistajien tuotteita”, Pekka toteaa.

TPU:n työntekijät ovat myös tyytyväisiä:
”Pesuaine oli tekijöidenkin mielestä miellyttävä, vaikka työturvallisuussyistä he joutuivat käyttämään silikonisia kokonaamareita ja kumipukuja pesun aikana – ei päässyt pesuainetta silmiin eikä suuhun tai muualle vartaloon. AS 4 Teho osoittautui kaiken kaikkiaan sekä tehokkaaksi että turvalliseksi pesuaineeksi tässä erittäin vaativassa työssä.”





