Suomi - Svenska

2010

12.05.2010

Solmaster TMP Tehomaalinpoisto merkittävässä roolissa Kerimäen kirkon maalausprojektissa


Vuonna 1847 valmistunut Kerimäen kirkko on Suomen ja samalla koko maailman suurin puukirkko. Kooltaan kirkko onkin varsin vaikuttava näky, ja sisällä tilaa on seisomapaikkoineen noin 5000 hengelle. Pelkästään kirkonpenkkejä on yhteismitaltaan 1670 metriä. Kirkko on myös erittäin suosittu matkailunähtävyys, kesäisin siihen käy tutustumassa noin 50000 matkailijaa eri puolilta maailmaa. Kirkko on luonnollisesti myös kulttuurihistoriallisesti merkittävä suojelukohde.

Olemassaolonsa aikana Kerimäen kirkkoa on maalattu useaan kertaan, viimeksi vuonna 1989. Tuolloin pohjamaalina käytetty sinkkivalkoinen on kuitenkin ajan saatossa kovettunut ja jauhoutunut, mikä on saanut myös pintamaalin lohkeilemaan. Arvokkaan rakennuksen säilyttäminen on kuitenkin tärkeää, joten kirkko päätettiin maalata uudelleen kesällä 2009. Tämän haastavan ja koko kesän kestävän projektin suorittajaksi valittiin Maalausliike Joronen Oy Parikkalasta.

Vanhan maalin poistaminen on yksi tärkeimmistä seikoista koko maalaustyön onnistumisen kannalta. Kolme poistettavaa maalikerrosta ja yli 4000 neliötä seinäpintaa muodostivatkin haastavan osan koko maalausurakasta. Nykyaikaisilla tehokkailla maalinpoistoaineilla ja välineillä tästäkin työstä selvittiin kuitenkin kunnialla. Isojen toimitusmäärien vuoksi maalinpoistoainetta tuli useammaltakin toimittajalta, joista Solmasterin osuus oli noin 40 %.

Solmaster TMP Tehomaalinpoisto on tuttu tuote monista muistakin vastaavista projekteista. Käyttäjien antama palaute on aina ollut positiivista, eikä tämäkään kerta tuonut siihen poikkeusta. Maalausliike Joronen Oy:n työnjohtaja Pasi Vilpposen mukaan TMP:n teho ja käsiteltävyys ovat kiitettävää tasoa. - Aineen levittäminen onnistuu ruiskulla, ja hyytelömäisenä se pysyy hyvin pystysuorilla pinnoilla. Lisäksi sitä on miellyttävä käyttää vähäisten hajuhaittojensa ansiosta.

Kesäisen lämpimät säät tuovat aina omat haasteensa maalinpoistoaineiden käytölle. Jotta vanha maalikerros irtoaisi, aineen pitää vaikuttaa noin puoli tuntia, jonka jälkeen maalin poistaminen onnistuu esimerkiksi painepesurin avulla. Kuumalta pinnalta vaikuttava aine haihtuu kuitenkin helposti, joten kaikkein kuumimpaan aikaan työstettiin kirkon pohjoinen puoli ja syksymmällä ilmojen hieman viilennyttyä eteläinen puoli. Hankalimpien kohtien osalta vanhaa maalia joudutaan toki poistamaan myös käsipelillä. Uudelleen maalaus tehtiin tällä kertaa pellavaöljymaalilla, joten pintojen pitäisi Vilpposen mukaan pysyä kunnossa vähintään seuraavat 20 vuotta.

Isoissa projekteissa myös tavarantoimittajien tekemiset tai tekemättä jättämiset ovat merkittävässä roolissa. Hyvä tuote ei aina riitä, myös palvelun pitää pelata. Solmasterin palvelua Vilpponen piti esimerkillisenä. – Haasteellisista aikatauluista huolimatta toimitusajat pitivät ja Solmasterin edustajat olivat hyvin kiinnostuneita niin tuotteen toimivuudesta kuin itse projektin etenemisestäkin. Se, että tuotteen valmistaja toimii näin aktiivisesti ja huolehtii oman osuutensa sujumisesta projektissa, on kyllä hatun noston arvoinen asia.